Tekstit

Linja-autossa

Nyt ollaaHelsinkis. hihkaisin minä. Taisin olla jotain kuusi tai seitsemän, alle kouluikäinen kuitenkin. Mammani kanssa meillä oli hauskaa. -Lähretääks mei sit Turkuu? Kysäisi mamma. Oli hänen vuoronsa päättä minne ajettaisiin.
Minä olin yksinäinen lapsi, ellei nyt sitten otettu huomioon naapuritalojen taaperoita, mutta sisaruksia minulla ei ollut. Oli mamma, joka minua hoiti päivisin ja jonka kanssa leikimme silloin, kun muita lapsia ei ollut paikalla.
-Juu. Mut mää tahron sit olla kuski. Minä olin jo ottanut kattilankannen, joka meillä toimi linja-auton rattina omiin käsiini. Eipä siinä sitten enää mammalla paljon vastaan väittämistä ollut. Lähdettiin matkaan.
-Rum, rum, rum, kaasuttelin mutkaista tietä. Tietä joka leikissämme kiemurteli huoneesta huoneeseen. Jokainen huone oli aina eri paikkakunta, milloin mikäkin. -Pysäytä! Hihkaisi mamma minun takaani. Kävelimme peräkanaa, kahdenhengen letkassa ympäri taloa. Kuskilla käsissään tuo kattilankansi ja takimmainen kulkija piti käsillään kiinn…

Piilossa

Eipä tiennyt Liisa miltä tuntui nukahtaa äidin kainaloon. Miltä tuntui kuunnella isän lukemaa iltasatua, nukkumaan mennessä. Kuulla lausetta, ”Kauniita unia, rakastan sinua”.
Liisan lapsuusmuistot koostuvat pelosta ja tuskasta, ikävästä ja kaipuusta. 
Pelosta kun vanhemmat taas kerran tappelivat humalapäissään. Tuskasta, jota Liisa tunsi äidin puolesta, silloin kun isä päätti jälleen opettaa ”huoralle tapoja”. Ikävästä ja kaipuusta johonkin sellaiseen, jonka olemassa oloa hän vain joutui arvailemaan ja kuvittelemaan, pienessä lapsen mielessään. 
Tänään siitä kaikesta on kulunut jo puoli elämää. Silti Liisa tuntee jälleen olevansa tuo pieni lapsi. Lapsi, joka iltaisin käpertyy vaatekaapin nurkkaan, piiloon pahalta maailmalta. Lapsi, joka kuuntelee pelosta vavisten aikuisten humalaisia ääniä olohuoneesta. Tänään Liisa taas vapisee. Liisa kuuntelee aikuisten ääniä ovenraosta. Liisa ei muista, että hänkin on aikuinen. 
Ei Liisa oikein ymmärrä mitä tarkoitti se, kun hoitaja kävi aamulla kertomassa, …

Paluu

SEURAAVASSA KIRJOITUKSESSA ON RUNKONA OLLUT PELKÄT TUKISANAT, JOIHINvTEKSTIvON SOVITETTU:

Sieltä hän saapui. Kääntyi viimeisestä mutkasta juuri ennen sitä oudon muotoista kiveä oikealle. Näin miten hän suunnisti suoraan kohti meidän porttia. Tämän tien päästä kun ei ollut enää käyntiä minnekään muualle.
Täällä olimme tähän päivään asti nauttineet auringon lämmöstä. Sillä sitä tänä kesänä oli riittänyt runsain mitoin. Melkein kaikki päivät olivat olleet jo aamusta lämpimät ja aurinkoiset.
Ne hiljaiset aamuhetket, auringon vasta noustessa, kun lapset vielä nukkuivat. Päivittäin tekemämme retket läheiselle hiekkarannalle. Kaikki se joka yhdisti meitä yhä lujemmin ja lujemmin toinen toisiimme. Se miten lasten nauru ja iloisuus oli täällä päässyt valloilleen, tulisi olemaan meidän jokaisen voimavara vielä talvellakin. Kun lumiset hanget alkavat olla totta ja saa heittää lopulliset hyvästit kesälle. Silloin, kun käperrymme sohvan nurkkaan, harrastamme liikuntaa vain pakosta ja kun kesäolut on vaihtunut punavii…

Naapurin tyttö

Lapsena naisella oli naapurin tyttö leikkikaverina. Naapurin tyttö oli melkein saman ikäinen. Vain vuoden naista, silloin tyttöä,nuorempi.
Kun tyttö meni ensimmäiselle luokalle kouluun, ei naapurin tytöllä ollut enää päivisin leikkikaveria. Siellä hän sitten odotti tytön kotona iltapäivällä, kun tyttö tuli koulusta.
Odotti joka päivä. Ja se ei lopulta ollut edes mukavaa. Ei tyttö olisi jaksanut heti leikkiä ystävän kanssa. Olisi ollut mukava vain tulla kotiin.
Vuoden kuluttua naapurin tyttö meni kouluun. Eikä enää odottanut iltapäivisin tytön kotona, tämän tullessa koulusta. Naapurin tytön äiti oli sanonut kesällä, ettei syksyllä enää olisi aikaa niin paljon leikkiä, kun naapurin tyttökin menisi kouluun. Syksyllä pitää opiskella ja tehdä läksyjä.
Eikö naapurin tytön äiti tiennyt, että tytölläkin olisi ollut läksyjä?

Kosminen yhteys

Odotan…vaikka en varmaksi tiedä mitä. 
Tunnen poltteen sisälläni. Kuumemman kuin viime kesän auringon. Kosteamman kuin syksyisen sateen. Odotan ja hehkun. Tunnen poskien poltteen, rosoisen punan, kosteat huuleni avoimina. 

Odotan, vaan en vielä tiedä mitä. 
Olen avannut oven käytävään. Kutsuvana se huutaa jokaista ohikulkijaa, astumaan sisään. Heitäkö odotan? En tiedä. 
Äkkiä jostain tuolta avoimen oven ulottumattomista, aistin saapuvan voimakkaan, fyysisen, järjellä selittämättömän tunteen. Jokin tahtoo ottaa minut valtaansa. 
Valittaen se laskeutuu päälleni. Alistaa minut alleen, tehden minut tahdottomaksi omasta ruumiistani. 
Annan sen kaiken vain tulla, tapahtua. Toivoen, että se ottaisi minut kokonaan. Avaisi minut kuin lehden, joka aamulla luetaan. Avaisi kuin kypsän hedelmän, joka on ollut valmis poimittavaksi. Olen valmiina sille. 
Nyt tiedän. Nyt tiedän mitä odotin. Nyt ymmärrän mitä olen ollut ilman, mitä olen kaivannut. Olen avoinna, valmiina tuolle kaikelle , minkä tiedän kohta tapahtuvaksi.
Ja jokin mi…

Miksi seksiä harrastetaan

Totuus on se,
että mies on muukalainen naisille luodulla planeetalla.

Ennen meillä oli täällä paratiisi jossa oli ruokaa,
juomaa ja lihallisia iloja,
jollaisista miehet eivät vielä tänäkään päivänä tiedä mitään.

Mutta joku helvetin paholainen tuli ja
kylvi kadotuksensiemenen paratiisiin peltoon
ja tuosta siemenestä kasvoi melkein kuin nainen,
mutta ulkoisesti hieman kuitenkin poikkeava.

Naiset aikansa ihmeteltyään ilmestystä,
eivät oikein keksineet mihin tuollaista otusta voisi käyttää,
sillä älylliset lahjat ainakin naisen mittapuun mukaan,
siltä tuntuivat puuttuvan kokonaa.

Mutta kovan tutkinnan ja moninaisten kokeilujen jälkeen,
jotakin hyvääkin tuosta otuksesta löytyi.
Se näet osasi ajatella.

Mutta jotenkin poikkeavaa oli sen ajatusmaailma naiseen verrattuna.
Kun nainen ajatteli pään sisällä olevalla tippaleivällään,
oli tällä raukalla vain yksi ainoa putki,
jossa ajatus kulki edestakaisin.

Mutta ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.
Sillä naisista se kaikkein viisain teki ihmeellisen havainno…

Naisen ajatuksia

Nainen tunsi sisällään asuvan tuskan selvemmin, kuin koskaan ennen. Tuntui kuin jokin myllertävä voima olisi raastanut sisintä, repien sen pala palalta yhä enemmän riekaleiksi.
Kukaan ei vaivautunut vierelle. Kukaan ei tuntenut tarvetta kysyä mitä hänelle kuuluu? Miten hän pärjää? 
Vaikka olisko se auttanut mitään.... Olisiko se tehnyt hänen oloaan sen turvallisemmaksi tai paremmaksi, onnellisemmaksi. Olisiko se saanut häntä muuttamaan mieltään? Sitä voi vain kysellä, arvuutella, ei kuitenkaan koskaan varmaksi tietää.
Mutta se, ettei kukaan vaivautunut edes kysymään, hän oli päättänyt kostaa sen heille.
Huomen aamuna, aamulla kukonlaulun aikaan, l öytyisi keittiön pöydältä hänen kirjoittamansa lappu. Juuri se lappu, johon olisi kirjoittanut hän, nainen, kaunis ja hylätty, kaltoin kohdeltu. Olisi vapisevin käsin kirjoittanut, vaalean punaiselle lapulle. Ja siinä lapussa, kuka sen sitten heistä ensimmäisenä löytääkin , lukisi vain, sanat, "olen mennyt!"
Ja luoja armahtakoot sitä,  joka aamulla en…