Kaksi tytärtä

Nainenkin on ollut lapsi.

Hyvin hiljainen ja sulkeutunut lapsi.

Kukaan ei koskaan tunnu uskovan sitä.

On vaikea saada ketään uskomaan sitä, kun vertaa hänen nykyistä rohkeuttaan.

Kukaan ei tunnu ymmärrtävän, miten ahdistavaa oli olla hiljainen ja pelokas.

Vain hän itse tietää.

Iltaisin nukkumaan mennessä hän kuvitteli huoneeseen toisen sängyn,

sängylle siskon.

"Siskon" kanssa tyttö sipisi pitkälle yöhön,

kertoi salaisuuksiaan ja kuunteli kun sisko kertoi omia juttujaan.

Joskus siskon kanssa livahdettiin vierekkäin, saman peiton alle.

Lämmitettiin toisen palelevia varpaita, tai vaan hihiteltiin kylki kyljessä,

kunnes uni otti valtaansa.

Aamuisin häntä väsytti. Ja aamulla oli aina siskokin poissa.

Ei hän päivällä kuvitellut siskoa. Ei uskaltanut.

Joku olisi vielä käskenyt siskon pois. Olisi häätänyt tämän tytön elämästä.

Silloin kerran, kun hän oli salaa kuunnellut.

Äiti oli itku kurkussa sopertanut, miten ei halua sitä.

Ei jaksaisi enää, ei kestäisi sitä. Hän ei haluaisi uutta lasta, ei nyt eikä koskaan.

Tässä yhdessä oli jo tarpeeksi kasvattamista.

Seuraavana aamuna äiti oli poissa.

Tulisi huomenna kotiin, oli isä sanonut, ei vaan kertonut minne äiti oli mennyt.

Vasta myöhemmin tyttö, nyt jo nainen, ymmärsi.

Äiti oli silloin kieltänyt häneltä sisaruuden. Tehnyt hänestä puolikkaan.

Ei ollut ikinä halunnut antaa hänen olla kokonainen.

Sen jälkeen hän oli iltaisin halunnut kuvitella siskon huoneeseen.

Mutta äidille hän ei sitä koskaan kertonut. Ettei äiti häätäisi siskoa pois.

Äiti kuoli viime viikolla.

Paikallislehteen oli pitänyt laatia äidin kuolinilmoitus.

Isästä ei siihen enää ollut.

Eli, vaikka ei oikeastaan enää edes elänyt.

Sanoivat, ettei isä ymmärtänyt äidin kuolleen,

kun ei muistanut edes naimisissa olleensakaan.

Ei tuntenut enää tyttöäkään, naista tätä nykyä.

Kuolinilmoitukseen oli kirjoitettu yksinkertainen teksti:

"Kiitos siitä kaikesta äiti, mitä teit hyväksemme.

Kaipaamaan jäivät mies ja KAKSI tytärtä"